Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset Täky ry viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan.

Täky Gallerian KÄEL´ JA SYVÄMEL´ näyttely esittelee läpileikkauksen omien jäsenten teoksia. Esillä on koruja, keramiikkaa, puu- ja metallitöitä, lasitöitä, kudonta- ja ompelutöitä, neuleita, maalauksia ja valokuvia. Käytettyjä materiaaleja on hopeasta kalannahkaan ja paperista kupariin. Esillä on mm. Melitina Balabinin ja Tarja Aholan koruja, Arja Okkosen ja Riitta Papinniemen kudontatöitä, Kirsti Hallamaan keramiikkaa ja Leena Koskimäen maalauksia. Esillä on sekä vanhempia että useita tänä vuonna tehtyjä teoksia.  Yhteistä kaikille on, että kaikki työt on tehty kädellä ja sydämellä – eli kuten karjalaisittain sanotaan, Käel´ ja syvämel´.

Näyttely on esillä vappuaattoon asti ma-pe klo 11-17, la-su 11-15.

Näyttelyyn osallistuvat 23 taiteilijaa ovat: 

Anni-Mari Terävä 

Antti Nieminen

Arja Okkonen 

Irja Olkkonen

Jukka Olkkonen

Kirsi Kavala

Kirsti Hallamaa

Leena Koskimäki 

Leila Kouvo

Melitina Balabin

Merja Pylväläinen

Merja Meklin 

Nikolai Balabin

Pauliina Vengasaho

Pirjo Varis

Raija Korpela

Riitta Papinniemi

Seija Hopeasalmi

Tarja Ahola

Tarja Tuupanen

Tiina Rajakallio

Tuija Hietanen

Vesa Suuronen

Tammikuu on ollut Täky galleriassa perinteisesti uusien jäsenten esittelyyn pyhitetty näyttelykuukausi. Mikäli edellisen vuoden aikana yhdistykseen on liittynyt uusia jäseniä, saavat he käyttöönsä seuraavan vuoden ensimmäisen näyttelykuukauden.

Vuonna 2022 Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky sai jäsenekseen lappeenrantalaisen kuvataiteilijan ja käsityöläisen Reetta Harmaalan. Harmaala on valmistunut 2011 Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi, pääaineenaan piirustus ja taidegrafiikka. Hänen töissään onkin tunnistettavissa Harmaalalle ominainen kynänjälki, oli sitten kyseessä grafiikanvedos tai koru. Harmaalan teosten taustalla on aina tarina ja ne sisältävät paljon erilaista symboliikkaa.

Tällä hetkellä Reetta Harmaala tekee sekatekniikkamaalauksia ja koruja. Teosten värimaailma on niukka, lähes mustavalkoinen ja valon ja varjon vaihtelu on tärkeässä roolissa. Kiinnostavimmat materiaalit ovat kupari ja puu. Useiden eri materiaalien ja tekniikoiden yhdistäminen kiinnostaa ja töissä onkin nähtävissä mm. kaiverrusta, etsausta ja jopa valoa.

Laura Itkosen suurin inspiraation lähde on loputtomia mahdollisuuksia tarjoava savi. Käsillä tekemisen prosessi on hänelle merkittävässä roolissa ja teoksissaan Itkonen yhdistää suvereenisti eri tekniikoin, kuten dreijaamalla tai 3D-tulostamalla, toteutettuja elementtejä visuaalisesti mielenkiintoisiksi kokonaisuuksiksi.

Tutkimuksellinen lähestymistapa omaan työskentelyyn näkyy näyttelyn teoksissa, jotka ovat kattaus Itkosen viimeaikaisista töistä. Ne ovat muotoilullinen ja materiaalinen katsaus hänen ilmaisun nykyhetkestä, muotojen ja värien tutkielmia ja erilaisten materiaali- ja muotokokeiden tuloksia. Itkosen työt ovat jatkuvassa evoluutiossa keskenään ja ne luovat mielikuvia ja kontrasteja niin luonnon muovaamasta pinnasta kuin ihmisen muokkaamasta ympäristöstä.

Laura Itkosen näyttelyn avajaisia vietetään to 1.12 klo 18, tervetuloa!

Näyttely on avoinna 2.12.2022-5.1.2023.

Helena lehtisen kaulakoru, jossa kuviollista tekstiiliä

Kansainvälisestikin tunnettu taiteilijaryhmä Hibernate esittelee korutaiteeseen painottuneita teoksiaan pitkästä aikaa kotimaassa. Vuonna 1999 perustettu taiteilijaryhmä on toiminut nykyisessä kokoonpanossaan vuodesta 2016 lähtien.

Helena Lehtisen työskentelyssä tärkeä osa on materiaalien hankkiminen lahtelaisilta kirpputoreilta. Materiaaleja, joilla on oma historiansa ja joissa näkyy jo jonkun toisen kädenjälki. Lehtinen hyväksyy materiaalit sellaisenaan ja luo oman kädenjälkensä korostamalla yksityiskohtia.

Eija Mustonen on työskennellyt viime vuosina kehollisen suojautumiseen liittyvien teemojen ympärillä. Täky galleriassa olevat työt koostuvat suoraan tai epäsuoraan vaatetukseen liittyvistä elementeistä. Metalli on taipunut hameen helmaksi ja jopa röyhelöksi.

Tarja Tuupanen  on käyttänyt teostensa teemana ryhmää itseään, sen neljää jäsentä, jonka kanssa yhteistä historiaa on jo vuosikymmeniä. Materiaaliksi kaikkiin teoksiin on valikoitunut kiveä käyttävälle tekijälle mustanharmaa liuske. Jokainen ryhmän jäsen on saanut oman teoksensa, joka mukailee ja hieman lainaakin kollegan työuran aiheita sekoittuen Tuupasen tulkintaan. Teokset ovat kolmiulotteisia muotokuvia tai ehdotuksia sellaisista, lahja kullekin kollegalle.

Myös Jenni Sokuran työskentelyä on innoittanut ryhmän olemassaolo, ja ajatukset kiteytyvät yhteen Hibernatelle omistettuun teokseen. Sen ohella Sokura on työskennellyt puuta ja emalointia yhdistelevien teostensa myötä muistomerkkien parissa, joista nyt nähdään ensimmäiset versiot.

Hibernaten Neljä on esillä Täky galleriassa marraskuussa. Avajaisia vietetään torstaina 3.marraskuuta klo 18, tervetuloa!

Outi Martikaisen jacquard-teos nimeltä Saima

Lokakuun näytteilleasettajana Muotoilusyksy-näyttelysarjassa on helsinkiläinen tekstiilitaiteilija Outi Martikainen. Martikainen käyttää tekstiiliteoksissaan usein lähtökohtana valokuvaa. Digitaalinen jacquard-kudontaa Martikainen on käyttänyt vuodesta 2011 lähtien.

Täky galleriassa esillä olevat teokset pohjautuvat digikameran muistikortilta löytyneisiin valokuviin, joissa esiintyy Martikaisen Saima-tytär varhaisteini-ikäisten ystäviensä kanssa. Teosten kohdalla Martikainen on pohtinut nuorten omaksumia poseerauksia kerrostalon rappukäytävässä. Oliko taustalla jokin pop-maailmasta omaksuttu asenne tai asento? Pohjimmillaan poseeraukset kertovat kuitenkin muutoksen alla olevasta kehonkielestä; menossa on irtautuminen lapsuuden kehosta ja tilan ottaminen haltuun uusilla fyysisillä mittasuhteilla.

Kuvissa esiintyvät tilanteet kuuluivat monille tuttuun elämänvaiheeseen, kun perheen vanhemmat tasapainoilevat työn ja perhe-elämän välillä. Nyt, kun tästä ajanhetkestä on kulunut jo vuosia, katsoo Martikainen näitä kuvia suurella hellyydellä. Näyttely on esillä 31. lokakuuta asti.

Outi Martikainen pitää luennon Täky galleriassa ma 31.10 klo 15-16

Tekstiililuento on kaikille avoin tapahtuma, pyydämme ilmoittautumaan luennolle sähköpostitse.

Lasinpuhaltaja, taiteilija Paula Pääkkösen ensimmäinen yksityisnäyttely on esillä TÄKY Galleriassa
Lappeenrannassa syyskuun ajan 2.9-2.10.2022.

Pääkkönen on työskennellyt ”Assorted Flavours”
teossarjan parissa vuodesta 2017.  Teossarja koostuu uniikeista suupuhalletuista
jäätelöveistoksista, joiden inspiraationa ovat olleet lapsuuden kesäiset muistot.

Pääkkösen taide tutkii vastakohtia ja ristiriitoja – kylmä jäätelö ja kuuma lasi tai värikäs,
humoristinen taide ja raskas, masentunut mielenmaisema. Teossarja tutkii myös elämän
mittasuhteita: pieni tyttö, pieni jäätelö, joka tuntui silti liian isolta syötäväksi ennen kuin se ehtii
sulaa – iso tyttö, valtava jäätelö, joka tuntuu lasinpuhalluspillin päässä yhtä suurelta ja vaikealta
hallita, kuin käsiin sulava jäätelötikku kymmenvuotiaalle. 
Kaksoismerkityksiä pääsee etsimään näyttelyn otsikon lisäksi leikkisistä teoksista, jotka jättävät
tilaa myös kävijän omalle kokemukselle. Näyttelyn teokset Pääkkönen on valmistanut vuoden 2022
aikana Nuutajärven lasikylässä, jossa hän työskentelee.

[aɪ skriːm] avajaiset torstaina 1.syyskuuta Täky galleriassa klo 18, tervetuloa!

Anitta Asunta-Planen rakukeramiikkanäyttely ”Jokaisella pilvellä on hopeareunus” on esillä Täky galleriassa elokuun ajan.

Keski-Suomessa, Muuratjärven rannalla, Suomen luonto antaa edelleen inspiraation Asunta-Planen töille. Ennen keramiikkaan keskittymistä Anitta Asunta-Plane asui 35 vuotta Ranskassa, ja työskenteli 11 vuoden ajan Pariisissa Louis Feraud -Haute Couture- talossa suunnittelijana joten ranskalaiset vaikutteet näkyvät Anitan töissä. Hän on opiskellut keramiikkaa Vallauris’sa Etelä-Ranskassa.

Savesta Anitta on luonut teoksia jo vuodesta 2007 lähtien. Värit, sävyt ja niiden yhdistely teoksissa on hänelle tärkeää, kuten myös omien lasitteiden luominen. Oksiidit, fritti, kaoliini, bentoniitti, maasälpä, liitu ja muut maan alkuaineet oikein yhdistettynä antavat toivotut värisävyt.

Lopullisen tuloksen antaa kuitenkin itse rakupoltto, joka on perinteinen japanilainen tekniikka tehdä keramiikkaesineitä. Tuli ja sen lämpötila, ilman lämpötila ja kosteus, puun laatu sahanpurussa, hapen pelkistyminen, savu, vesi – kaikkien näiden elementtien yhdistyessä syntyy lopputulos, joka on aina yhtä yllätyksellinen.

Täky galleriassa esillä olevassa näyttelyssä Anitta Asunta-Plane pohdiskelee nykyhetkeä, epävarmuutta, pelkoa ja sodanuhkaa, mutta taide ja luovuus vetävät aina hyvälle, positiiviselle puolelle asioissa.

Keramiikkalinnut kuvastavat vapautta, positiivisuutta, rohkeutta elää ilman pelkoa ja tässä hetkessä elämistä. Oman järven rautapitoiset villisavi-reliefit yhdistettynä kivitavarasaveen, rakupolton antamat efektit, antavat elävyyttä ja valoisuutta, kuvastaen elämän hopeisia reunuksia.

Heinäkuun ajan Täky gallerian valloittaa jälleen Gepeton ihastuttava nukkekotinäyttely.

Gepetto on pienenpieni perheyritys, jossa ex-arkkitehti Anu Pellinen miehensä Jari Hämäläisen kanssa suunnittelee ja valmistaa verstaassaan Kangasalla ihastuttavia maailmoja. Kotimaisesta koivuvanerista laserleikatut nukkekotikalusteet ovat iso osa tuotevalikoimaa, johon kuuluu lisäksi myös Anun kuvittamat tyynyliinat.

Täky gallerian näyttelyssä voit testata löytyykö sinusta kaupunki- vai sisustussuunnittelija. Näytelyn lomassa on kaksi haastetta aiheista.

Satumainen kesä Täky galleriassa heinäkuun loppuun asti.

Patrick Ward on irlantilainen kuvataiteilija joka tuo esille maalauksellista mosaiikkitaidetta, joka poikkeaa hyvin paljon siitä mihin mosaiikkitaiteessa on perinteisesti totuttu. Hän käyttää teoksissaan enimmäkseen kierrätysmateriaaleja, joten mosaiikkiteoksista löytyy paljon erilaisia kaakeleita ja kiviä. Ward on asunut parikymmentä vuotta Suomessa ja työskentelee Rääkkylässä.

Pyhät eläimet on mosaiikkinäyttely, jonka inspiraationa on luonto, villieläimet ja niiden elinympäristö. Näyttely sai alkunsa valkoisesta hirvestä, jota on pidetty pyhänä eläimenä – ja kuuluisi pitää edelleen. Pienet palaset muodostavat kokonaisuuden, joka kuvaa elämää itseään, mutta samalla myös jotain muuta.

Ota seurantaan Instagrammissa mosaic_art_by_patrick_ward, tai tutustu tarkemmin Patrickin kotisivuilla

Näyttely on avoinna ma-pe 11-18 ja la-su 11-16. Juhannuksena Täky galleria on suljettu.

Irja Olkkosen neuleita galleriassa

Irja Olkkonen on Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky ry:n jäsen, joka tunnetaan raidallisista neuleistaan. Irja on työskennellyt neuleiden parissa jo lähes 40 vuoden ajan. Raidat ja pettämätön värisilmä ovat Irjan työskentelyssä mukana aina.

Toukokuun ajan Täky galleriassa on esillä Irjan neuleita, tunikoita sekä mekkoja, joissa yhdistyy luonnonläheiset värit ja 100% villa. Villaa on käytetty pukeutumiseen iät ja ja ajat ja se onkin mainio materiaali: hengittävänä se ei tunnu liian kuumalta lämpimälläkään säällä, ja kylmässä sen ominaisuus sitoa itseensä lämpöä on vertaansa vailla.

Tiesitkö ettei villa tarvitse vesipesua kuin ainoastaan silloin, jos siinä on tahra tai se haisee selkeästi esimerkiksi hielle? Villa puhdistuu parhaiten tuulettamalla kostealla säällä, joten villapaita kannattaa laittaa sadesäällä henkarissa pihalle tuulettumaan – sateelta suojaan, ilman muuta.

Raitaa-raitaa Täky galleriassa 4.5-31.5.2022.

Anni-Mari Terävä ja Pirkko Grönlund ovat vuonna 2021 Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky ry:n jäseniksi valitut jäsenet. Perinteisesti uusien jäsenten näyttely on esillä alkuvuonna, tänä vuonna 12.1.-28.2. välisenä aikana. Uudet jäsenet Anni-Mari ja Pirkko ovat tavattavissa Täky galleriassa keskiviikkona 12.1.2022 klo 15-17, tervetuloa jututtamaan näytteilleasettajia!

TÄKY Gallerian uudet jäsenet vuodelta 2021 tuovat esille monipuolisen kattauksen pehmeitten ja kovien materiaalien käytöstä. Näyttelyssä on tarkoitus korostaa ja myös leikitellä tällä vastakohtaisuudella. Teosten ryhmittelyssä pyritään yhdistelemään ja tuomaan vaihtelevasti esille Anni-Mari Terävän hopea- ja helmikoruja sekä Pirkko Grönlundin huovutettuja tuotteita. Tästä esimerkkinä on mm. näyttelyn mainoksessa rannekorua kantava, huovutettu lisko.

Anni-Mari Terävä tuo näyttelyssä esillä uuden Talvikukkia -malliston, jossa huurteisen sävyiset helmet ja hopea yhdistyvät kauniiksi kokonaisuuksiksi. Hän on uusi toimija korualalla, ja valmistunut syyskuussa 2021 Taideteollisuusalan ammattitutkinnosta Käsityöntekijäksi. Halu työstää materiaalia vapaasti omalla käden jäljellä luo tuotteisiin uniikin tekstuurin ja elävän pinnan. Anni-Marin suunnittelemat ja valmistamat Love Daisy tuotemerkin korut saavat innoituksensa luonnosta, erityisesti sen viehättävistä väreistä ja kukkasista. Talvikukkia on jatkumoa opintojen näyttötyönä toteutetulle Kesä -korusarjalle.

Pirkko Grönlund on aktiivinen huovutuksen harrastaja 31 vuoden ajalta. Hän on toisaalta osallistunut lukuisille huovutuskursseille, mutta myös itse kehitellyt erilaisia tuotteita. Tässä näyttelyssä korostuu erityisesti kaksi tämänhetkisen kiinnostuksen kohdetta: laserleikattujen huopapitsien käyttö asusteissa ja eläinfiguurien käyttö niin koriste-esineissä kuin seinävaatteissakin. Erilaiset liskot ovat näyttävästi esillä mm. teoksessa Lisko-Diskon portilla, jossa ajankohtaiseen teemaan liittyen on meneillään koronapassin tarkastus. Huovutusmateriaalien käyttö on monipuolista ja osa töistä on teknisesti varsin vaativia. Pirkko Grönlund on osallistunut Suomen Huopayhdistys Filtin kansainväliseen näyttelyyn ”Huopaa kotona” 5.7. -1.8.2021 Jämsässä ja Galleria Pihaton näyttelyyn ”Minä jo luulin, että Greta Garbo on kuollut” 29.9. – 22.10.2021 Lappeenrannassa.