UUSIKS! Paula Taipale – Mervi Vuolas 3.-29.6.2018

Täky Galleriassa Lappeenrannassa on esillä kahden pitkän linjan tekstiilitaiteilijan yhteisnäyttely.

Paula Taipale ja Mervi Vuolas esittelevät uusimpia teoksiaan UUSIKS! –näyttelyssä kesäkuun ajan. Kuten näyttelyn nimikin sanoo, teosten materiaalit ovat otettu käyttöön UUSIKS!

Imatralta lähtöisin olevan espoolaisen Paula Taipaleen rossikruunujen lähtökohtana on ollut perinteinen himmelitekniikka mikä on toimiva ja kestävä rakenne suurikokoisissakin töissä. Mehupillien käyttö olkien sijaan on muisto lapsuudesta 50-luvulta. Koristerossit on leikattu karamellipapereista, lisäkoristeena on helmiä tai kristalleja.

Turkulainen Mervi Vuolas on käyttänyt viimeaikaisissa teoksissaan kirpputoreilta hankittuja 60-luvun kanavatyötauluja. Kanavatöistä on tehty omia lisäämällä niihin uusia elementtejä kirjoen. Vuolas on halunnut välttää uusia neitseellisten materiaalien käyttöä mahdollisuuksien mukaan.

Näyttely on taiteilijoiden kolmas yhteisnäyttely. Aikaisemmin he ovat olleet esillä Tampereella ja Turussa. Yhteistä taustaa heiltä löytyy myös opinnoista  Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto) sekä toimimisesta muotoilun opettajina ammattikorkeakoulussa.

Täky galleria on avoinna ma-pe 11-17 ja la-su 11-15. Kesäaukioloajat astuvat voimaan lauantaina 9.kesäkuuta , jonka jälkeen galleria ja myymälä ovat avoinna ma-pe 11-18 ja la-su 11-16.

Juhannuksena suljettu.