Raija Talasmon valokuvateos koivunrungoista

Kesäkuun näyttelyssä Täky galleriassa on esillä kahden lappeenrantalaisen opettajan, Raija Talasmon ja Tarja Talonpojan, töitä. Näyttelyssä on esillä Talasmon valokuvia sekä Talonpojan kudottuja tekstiilejä.

Raija Talasmon valokuvateokset

”MIELENMAISEMA-näyttelyn teemana on yhteys luontoon, sen salaiseen voimaan ja herkkyyteen, valoon ja kuultavuuteen, raskauteen ja keveyteen.

Kuvauspaikat ovat olleet minulle tärkeitä ja läheisiä. Kuvani ovat havaintoja ja tulkintoja tästä sekä henkisestä että fyysisestä matkasta. Olen osa luontoa ja luonto on osa minua..ilolla täyttäen, suruisena kuiskaten.

Runoilija RYÖKANIN sanoin ihmettelen ja ihailen: 
”Lootuksenlehden kaste  muuttuu helmiksi jotka säihkyvät kesäöisen kuutamon vilpoisessa loisteessa”.


Olen kuvannut tätä jatkuvasti muuntuvaa sarjaa yli 10 vuoden ajan Viron Saarenmaalla ja Suomessa. Näyttelyn muodossa aina uudet ja vaihtuvat teokset ovat olleet esillä kymmenkunta kertaa niin Virossa kuin Suomessa.”

Talasmo on tehnyt satukuvituksia Ylen tv-lastenohjelmiin sekä järjestänyt lukuisia lapsille suunnattuja näyttelyitä ja tapahtumakokonaisuuksia. Hän on toiminut taideopettajana ja rehtorina Lappeenrannan kuvataidekoulussa. Raija Talasmoon valmistunut graafikoksi Lahden muotoilu- ja taideinstituutista ja kuvataideopettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyisestä Aalto yliopistosta).

Raija Talasmo on Täky ry:n jäsen.

Tarja Talonpojan kudotut tekstiilit

”MIELENMAISEMA –näyttelyn teemassa kunnioitan luontoa, sen värikylläisyyttä ja kauneutta, sen runsautta ja niukkuutta – ääniä, värejä, tuoksuja ja tuntemuksia. Kaikkien aistien sula sopusointu. Luonto on lähellä ilossa ja surussa, se lohduttaa, antaa voimaa ja auttaa uudistumaan.

Näyttelyn ryijyt on kudottu itse kasveilla värjätyistä langoista. Olen käyttänyt sekä kotimaisia että ulkomaisia värikasveja. Tavoitteenani värjäysprosessissa on saavuttaa puhtaita ja voimakkaita värejä. Värjäyksen saloihin olen hurahtanut jo kotiteollisuuskoulussa opiskellessani.

”Vain särkynyt voi tulla ehjäksi” –kuultokudos on syntynyt surusta, luopumisen vaikeudesta ja eheytymisestä. Kutominen on monesti ajatusprosessi, jossa asiat järjestyvät mielessä ja saavat merkityksensä.

Talonpoika on toiminut pitkään käsi- ja taideteollisuusalan opettajana sekä ammattiopistossa että ammattikorkeakoulussa. Kansalaisopistossa hän on opettanut kierrätyspunontoja ja pajutöitä. Suurena ilona Tarjalle on opiskelijoitten onnistuminen ja heidän oman polun löytyminen. Iso voimavara ovat myösoma perhe ja läheiset sekä hienot työkaverit, joiden kanssa jaetaan arki ja pyritään yhteistyössä ja tiiminä kehittämään käsi- ja taideteollisuusalaa ja koulutusta.

Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset Täky ry:n toiminnassa Tarja Talonpoika on mukana puheenjohtajana.