Artikkelit

Täky Galleriassa Korutaideyhdistyksen jäsennäyttely 4.–30.6.2024

Korutaideyhdistyksen jäsenten teoksia nähdään jo kolmannen kerran järjestettävässä

jäsennäyttelyssä Lappeenrannassa kesäkuussa. Näyttely on osa KORU8-tapahtumaa.

Kotimaista taidekäsityötä ja muotoilua esittelevässä Täky Galleriassa on esillä 27 taiteilijaa

yhteensä 45 teoksella. Juryksi kutsuttiin alalla aktiivisesti toimivat kokeneet korutaiteilijat

Elina Honkanen (Helsinki) ja Tiina Rajakallio (Lappeenranta). He kuvailevat

kuratoimaansa kokonaisuutta seuraavasti:

Näyttelyn teoksissa nousee esiin voimakas materiaalisuus sekä erilaisten kädentaitojen ja

tekniikkojen hallinta ja arvostus. Koru näyttäytyy teosten kautta hyvin moniulotteisena ja

merkityksellisenä esineenä. Monet teoksista kuvaavat henkilökohtaisia kokemuksia, jotka

linkittyvät nykypäivään.

Joukosta nousi muutamia toistuvia teemoja ja juonteita, kuten luonto ja historia. Luonto ei

näy ainoastaan romanttisena henkilökohtaisen inspiraation lähteenä, tai teosten

materiaaleissa, vaan myös huolena maailman nykytilasta. Historia, muistot ja aika näkyvät

niin aihepiirien nostalgisissa sävyissä, kuin materiaaleissa, jotka kantavat mukanaan jo

elettyä elämää.

Näyttely ajoittuu samalle viikolle kuin Korutaideyhdistyksen järjestämä kansainvälinen

KORU8-triennaali, joka sisältää ammattitaiteilijoiden ohjaamia työpajoja, seminaarin sekä

laajan korutaiteen näyttelyn, joka on esillä Suomen Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla

17.5.–1.12.2024.

Jäsennäyttelyn avajaiset järjestetään ke 5.6.2024 klo 18.

Näyttelyä on tukenut Karjalan kulttuurirahasto.

Näyttelyn taiteilijat: Ami Avellán, Gina Bulgamin, Tiina Ehrukainen, Tiina Elovainio, Tuija Hietanen, Elli Hukka, Jussi Järvinen, Ritva Kara, Anu Kirkinen, Sirja Knaapi, H Kostiainen, Saija Lehtonen, Tytti Lindström, Anni Maajärvi, Minna Markkanen, Matti Mattsson, Maria

Nuutinen, Wiebke Pandikow, Anu Peippo, Ari Pyörälä, Anna Rikkinen, Reet Salonen, Elias

Sormanen, Marika Tiukkanen, Suvi Tupola, Terhi Tolvanen, Kaisa Vuorinen.

Woods Baroque -näyttelyssä on esillä Anna Rikkisen viimevuosina valmistuneita isokokoisia veistoksia. Teokset ovat kuin jättiläisen koruja. Anna Rikkinen kutsuu usein teoksiaan koruiksi, vaikka monet niistä ovat perinteisessä mielessä käyttökelvottomia. Anna kehottaa katsomaan tuttuja esineitä uudella tavalla ja kutsuu näyttelyvieraita pohtimaan, miltä tuntuu pukea jättiläisen korut ylle.

Korut ovat kautta aikojen toimineet tunteiden kantajina, välittäjinä ja lujittajina. Annamme niille funktion toimia identiteetin symboleina ja ihmissuhteiden merkkinä. Muistojen kautta korut ja esineet voivat liittää ja siirtää meidät toisiin aikoihin, paikkoihin ja ihmisiin.

Käytetyt esineet kiehtovat Rikkistä. Teoksiaan varten Anna löytää hylättyjä arkisia esineitä matkoilta ja lähiympäristöstä, usein kirpputorien rönsyileviltä hyllyiltä. Hän muokkaa moninaista materiaaleista taideteoksia, esinekollaaseja ja installaatioita.

Esinekulttuuri ja koristautumiskulttuuri on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Asetamme esineisiin omia tunteitamme. Esineet, joita vaalimme ja myös ne, jotka heitämme pois, heijastavat jotain ihmisenä olemisesta. Ne paljastavat ajatuksia ja arvojamme, kertovat elämästä ja kuolemasta, muistoista ja kuvitelmista, yhteyksistä toisiin, suhteestamme luontoon sekä ihmiskehon arvottamisesta ja kohtelusta.

Ornamentiikan, tunteiden ja kehollisuuden suhde on Annan työskentelyn kantava teema. Koristeellisuus ja leikillisyys saa Rikkisen tuotannossa myös tummempia sävyjä. Annan koruissa on aina mukana kauneutta, vakavuutta, pelkoja ja aavistus epämukavuutta maustettuna huumorilla.

Anna Rikkinen (s.1976) opiskeli korumuotoilua ja -taidetta Lappeenrannassa AMK artenomiksi sekä Amsterdamissa valmistuen Gerrit Rietveld Academien korutaiteen osastolta vuonna 2004. Työhuoneellaan Lahdessa Anna työstää kollaasinomaisia teoksia käytetyistä esineistä ja useista eri materiaaleista. Rikkisen teoksia on nähty viime vuosina mm. Habourfront centressä Torontosa, Museum of Applied Arts Villnassa, Lahden ja Orimattilan taidemuseoissa sekä Urajärven kartanossa ja Taidekeskus Idässä Lappeenrannassa.

Woods Baroque Täky galleriassa 1.11.-2.12.2023. Galleria avoinna ti-pe 11-17 ja la-su 11-15.

Kuvat: Pia Maria Rautio

Marianne Balabin | Melitina Balabin | Nikolai Balabin | Aleksander Osipov

Elokuun ajan Täky galleriassa on esillä Balabinien taiteilijaperheen yhteisnäyttely. Balabinit ovat pitkään toimineet Lappeenrannassa työskennellen Linnoituksen työpajoissaan. Näyttelyitä heillä on ollut vuosien mittaan ympäri maailman. Mukana on lisäksi vävypoika Aleksander.

Marianne Balabin löytää lähtökohdan maalauksilleen lähiympäristöstään sekä matkoilla näkemästään ja kokemastaan. Hänen maalaustekniikkansa on hitaasti valmistuva kerroksellinen maalaus akryyli- ja öljyväreillä. ”Maalaamalla teen näkyväksi oman tapani kokea ja nähdä minua ympäröivä maailma. Maalaan vaikutelmien muistoja.”

Melitina Balabinin koruteosten aiheena on siivet. Siivet ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Eniten on tutkittu niiden rakennetta ja kykyä pitää asioita ja olentoja ilmassa, mistä tunnetuimpia ovat Leonardo da Vincin tutkimukset. Eri kulttuureissa siivelliset, kuten linnut tai perhoset merkitsevät erilaisia asioita. Joillekin siivet edustavat kuolemaa, toisille elämää, rauhaa ja vapautta. Siipiä kuvatakseen tai koristaakseen ovat eri kansat käyttäneet monenlaisia ornamentteja. Muinaiset egyptiläiset ovat kuvanneet Ibis-linnun siipiä ornamentaalisesti. Siivet ovat mytologiassa olennaisessa osassa, kuten kreikkalaisissa sfinkseissä tai Kalevalan Kokko-linnuissa. Ikonitaiteessa on siivillä suuri merkitys ja siipien määrä kertoo enkelin asemasta hierarkiassa: kerubit ovat kuusisiipisiä enkeleitä, serafit nelisiipisiä.

Nikolai Balabin on koonnut näyttelyyn teoksia kolmesta kokoelmasta tuotantonsa eri vaiheilta. ”Grafica -koruissa tutkin viivaa ilmaisukeinona. Yhdistän selkeän geometrisen muodon ja sen pinnalle siveltimellä tai kaivertamalla piirretyn abstraktin viivakuvion. Tavoitteenani on muodon ja grafiikan runollinen dialogi. Maisema -koruissa käsittelen maiseman ornamentaalisuuden teemaa. Usein maisemaa katsoessani maa ja vesi sekä toisaalta lumiset pellot ja metsät herättävät samanlaisen vaikutelman, jolloin on vaikea erottaa, onko kyseessä vesi vai maa. Tämän havainnon olen maalannut siveltimellä hopeaesineelle, jonka muoto muistuttaa meren aaltojen siloittamaa kiveä. Gagaatti -korut: Gagaatti on jurakaudelta peräisin olevaa ”kivettynyttä” havupuuta. Se on yksi muinaisimmista korukivistä – ensimmäisten yksinkertaisten gagaattiesineiden hautalöydökset ovat peräisin 1400-1500-luvuilta eaa.”

Aleksander Osipov esittelee näyttelyssä ikonejaan. Lisäksi hän on näyttelyä varten ikuistanut Lappeenrannan seudun maisemia ja näkymiä plein-air -maalauksiinsa, jotka on tehty ulkoilmassa paikan päällä.

Näyttely on avoinna Täky gallerissa ma-pe 11-17, la-su 11-16 (19.8. jälkeen ma-pe 11-17, la-su 11-15).

Helena lehtisen kaulakoru, jossa kuviollista tekstiiliä

Kansainvälisestikin tunnettu taiteilijaryhmä Hibernate esittelee korutaiteeseen painottuneita teoksiaan pitkästä aikaa kotimaassa. Vuonna 1999 perustettu taiteilijaryhmä on toiminut nykyisessä kokoonpanossaan vuodesta 2016 lähtien.

Helena Lehtisen työskentelyssä tärkeä osa on materiaalien hankkiminen lahtelaisilta kirpputoreilta. Materiaaleja, joilla on oma historiansa ja joissa näkyy jo jonkun toisen kädenjälki. Lehtinen hyväksyy materiaalit sellaisenaan ja luo oman kädenjälkensä korostamalla yksityiskohtia.

Eija Mustonen on työskennellyt viime vuosina kehollisen suojautumiseen liittyvien teemojen ympärillä. Täky galleriassa olevat työt koostuvat suoraan tai epäsuoraan vaatetukseen liittyvistä elementeistä. Metalli on taipunut hameen helmaksi ja jopa röyhelöksi.

Tarja Tuupanen  on käyttänyt teostensa teemana ryhmää itseään, sen neljää jäsentä, jonka kanssa yhteistä historiaa on jo vuosikymmeniä. Materiaaliksi kaikkiin teoksiin on valikoitunut kiveä käyttävälle tekijälle mustanharmaa liuske. Jokainen ryhmän jäsen on saanut oman teoksensa, joka mukailee ja hieman lainaakin kollegan työuran aiheita sekoittuen Tuupasen tulkintaan. Teokset ovat kolmiulotteisia muotokuvia tai ehdotuksia sellaisista, lahja kullekin kollegalle.

Myös Jenni Sokuran työskentelyä on innoittanut ryhmän olemassaolo, ja ajatukset kiteytyvät yhteen Hibernatelle omistettuun teokseen. Sen ohella Sokura on työskennellyt puuta ja emalointia yhdistelevien teostensa myötä muistomerkkien parissa, joista nyt nähdään ensimmäiset versiot.

Hibernaten Neljä on esillä Täky galleriassa marraskuussa. Avajaisia vietetään torstaina 3.marraskuuta klo 18, tervetuloa!

Valo – varjo Inni Pärnäsen näyttelyssä VALO – VARJO Täky galleriassa on esillä teoksia koruista valaisimiin ja tilateoksiin. Kaikki näyttelyn työt pohjaavat samaan konseptiin KESÄ, jossa toisiinsa nivoutuvat viisikulmiota mukailevat osat muodostavat erilaisia kokonaisuuksia. Kappaleiden muoto mukailee luonnonrakenteita ja niiden koko on varioitavissa.