Artikkelit

Huhtikuussa Täky galleriassa on esillä taidetakoja Antti Niemisen sekä hänen Ynnäksi kutsutun enonsa Seppo Reittolan teoksia.

Näyttelyssä olevat Antin teokset ovat poimintoja hänen uransa varrelta. Joukossa on harjoitustöitä varhaisilta opintovuosilta Järvenpään Adultasta ja Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen metallipuolelta ja kultaseppäkoulusta.

”Ynnä-eno oli yksi vaikuttaja, miksi minusta tuli taiteilija ja seppä. Lapsuuden vierailu enon pajassa jätti mieleenpainuvan muiston, sain ensi kerran tuntea hiiliahjon tuoksun, nähdä kuuman teräksen muokkautuvan ja karkenevan sihahtaen. Ynnän kädenjälkeä näkyi lapsuudenkodissani sekä arkisista työkaluista veneenpoijuista taidemaalauksiin ja veistoksiin. Ynnä kävi toteuttamassa useita pikkuremontteja ja näytti esimerkkiä, että itse käsin tekeminen ylipäänsä on mahdollista” Antti kertoo.

Näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina 7. huhtikuuta klo 14-15.

Antti Nieminen on Täky ry:n jäsen.

Antti ja Ynnä-eno näyttelyjuliste.