Into The Deep –Syvyyksiin

Lasitaidetta veden ääreltä

Täky Galleriassa 2.–31.8.2024

Voiko lasitaide viedä ajatukset veden äärelle tai jopa pinnan alle? Millaisia tulkintoja vedenalaisesta maailmasta voi toteuttaakuumastalasista? Tule selvittämään sekahden nuutajärveläisen lasitaiteilijan Marika Kinnusen ja Lea Swantzin näyttelyynInto The Deep –Syvyyksiin TäkyGalleriaan, Lappeenrantaan,elokuussa.

Lasinpuhaltaja Marika Kinnunen ja lasihelmitaiteilija Lea Swantz ovat työskennelleet lasin parissa tekijöinä ja opettajina reilut kaksikymmentä vuotta. He ovat olleet kiinnostuneita vedenalaisesta maailmasta ja siitä, miten sitä voi tulkita lasitaiteessa. Yhteinen kiinnostuksen aihe on johtanut yhteisen näyttelyn toteuttamiseen, jossa teema on sama, sukellus syvyyksiin. Lea valmistaa teoksensa lampputekniikalla muranolaisesta lasista ja Marika puhaltamalla lasihytissä. He molemmat asuvat ja työskentelevät Nuutajärven Lasikylässä, Urjalassa, jossa lasia on puhallettu jo vuodesta 1793 lähtien. Näyttelyteosten suunnittelu ja valmistaminen ovat vieneet taiteilijat yhä syvemmälle omaan tekniikkaansa ja ilmaisuunsa. Näyttelyssä olevat teokset kuvaavat veden pinnan alla olevaa elämää taiteilijoiden tulkitsemina.

Täky Galleria on avoinna elokuussa 2024:

ma–pe klo 11–17 ja la–su klo 11–16

sekä 17.8.lähtien 

ma–pe klo 11–17 ja la–su klo 11–15.

Lisätietoa taiteilijoista, 

Facebook ja Instagram:

@lasitaivas

@leaswantzglassdesign

Kuva: Janika Karttunen, yksityiskohta Lea Swantzin teoksesta.